|
Post by ankkuri on Jan 31, 2013 3:55:53 GMT 2
Pornotähti Ron Jeremy taistelee jonkun toisen hengestä teho-osastolla
Taannoin kuumimpien yli 50-vuotiaiden pornotähtien listalla noteerattu maailmankuulu pornotähti Ron Jeremy taistelee parhaillaan jonkun toisen hengestä amerikkalaisen sairaalan teho-osastolla. Hänet on viime tunteina leikattu jo kaksi kertaa.
Manageri Mike Estermanin mukaan pornotähden tila on kriittinen, mutta vakaa.
Mies työsti reissulla videon Fucking in Finland.
|
|
|
Post by uutisankka on Feb 18, 2013 23:47:00 GMT 2
18.02.2013: Juhani Lepistö nähtiin kaupungilla vähän turhankin rennossa asussa.
Juuri kun näytti siltä, että Juhani Lepistö on jälleen löytänyt huolitellun ja siistin tyylinsä, poppari bongattiin kaupungilta kaikkea muuta kuin imartelevassa asussa. Lepistö shoppaili henkivartijansa kanssa Lapualla jo hieman turhankin rennossa asussa.
Kauniista kropastaan tunnettu mies oli hautautunut kolme numeroa liian suurien verkkareiden alle. Harmaat collegehousut olivat paitsi liian suuret, myös pesun tarpeessa. Trikoopoolo ja valkoinen kauhtunut huppari eivät liioin asukokonaisuutta parantaneet.
|
|
|
Post by uutisankkuri on Mar 2, 2013 22:18:42 GMT 2
Siis wau-täh mikä muija! Tältä näyttää Marko nyt - katso!
Viime vuoden Mr. Märkä Rekkakuski -kilpailussa hurmannut kiiminkiläinen Marko muistetaan suhteestaan Hansiin. Pariskunta on viihtynyt yhdessä myös kilpailun jälkeen.
Marko tuli taloon simpsakkana poikana, mutta hänelle kävi - kuten niin monelle muullekin kilpailijalle: vähäinen liikkuminen ja bileet olivat turmiollinen yhdistelmä. Parin kuukauden aikana katsojat saivat seurata poikasen luonnollista itkua.
Mutta nyt on toisin. Marko on lisännyt joitakin aikoja sitten Facebook-sivuilleen kuvan, jossa poseeraa hätkähdyttävän uljas näky! Marko on vaihtonut sukupuolta ja näyttääkin nyt upealta seksikkäissä korkkareissaan, vain rivo korsetti päällään.
|
|
|
Post by Esanssi Esa on Jun 11, 2013 22:00:03 GMT 2
Fitness-Riitta riisui kaiken – synttärikuvissa alastomana, mutta peittää strategiset paikat käsillään ja jaloillaan
Suomussalmelainen fitness-kaunotar Riitta "Reijo" Reksilahti nousi tähdeksi, kun teiniäiti laihdutti kymmeniä tuhansia kiloja ja hänestä tuli fitness-kaunotar sen tähden ja alan kirjailija. Riitta on sittemmin viihtynyt hyvin.
Nyt Riitta on juhlistanut 87-vuotispäiväänsä poseeraamalla alastonkuvissa, joista osassa hänet nähdään täysin ilman vaatteita. Intiimit paikat ovat luonnollisesti piilossa muun muassa jalkojen ja käsien takana.
|
|
|
Post by TammisaarenSanomat on Jun 13, 2013 0:34:15 GMT 2
Kuuluisa suomalainen Linuxmies Ville "noupadi" Tunisia on huhujen mukaan viimeisillään raskaana - katso naapurin ottamat kännykkä kuvat! - Tammisaaren Sanomat 11.6.2013
Vankkojen ja vakavien huhujen mukaan Suomalainen tietokonettelu on mennyt vaikeille urille kun kuuluisa suomalainen Linux kuvankäsittelyohjelman keksijän Ville Tunisian raastavat ja rasistiset kuvat tulivat julki hänen naapurinsa Kylmyri "kanki" Kanttosen toimesta
- Luulin ensin, että nämä videopelimiehet ottavat ohjaksia vain ilman johtolankoja, ja näyttävät niitä sitten tulevaisuudessa hyvin koulutettuina lääkäreinä ja minut siepataan tänään. Kertoo hyvin pöhnässä ja ilmeisesti myös huumeissa oleva naapuri Kanki Kanttonen.
Tammisaaren Sanomien analysoitujen tietojen perusteella tämä uutinen on ihan perseestä ja toivoo, että lehden lukijat eivät ostaisi tätä lehteä tulevaisuudessa. Homo. Lihavat. Maat kuuluvat kansalle. Sieppaus. Katumus. Korvat, pitkät viikset korvasta"
- Tommi Derpy - kesätoimittaja
|
|
|
Post by Reuters on Jul 3, 2013 0:30:05 GMT 2
Palkitussa elokuvassa näytellyt mies mukana rahanpesussa
Kotimaisesta indie-elokuvastakin tuttu "Don" on Savon seudun poliisin vahvistamien tietojen mukaan epäiltynä pääsyyllisenä 2000-luvun toistaiseksi suurimman rahanpesuvyyhdin järjestämisestä. Rikosylitutkija Tuomo Vuokonojan mukaan järjestäytynyttä toimintaa on mahdollisesti harrastettu koo maassa jo vuodesta 1988 lähtien. Vuokonoja ei virkansa nimissä ota kantaa, toteaa vain kylmästi, että "kaikkihan sen tietää".
Poliisi pääsi tapahtumien jäljille venäläisen miehen jäätyä kiinni Suomen ja Venäjän rajalla mukanaan lähes 3 miljoonaa euroa rahaa, joiden alkuperästä ei ollut tietoa.
Yhä pidätettynä oleva epäilty kiistää kaikki syytökset. Puheita rahanpesusta epäilty "ei pidä juuri minään". "Se että on pihdit siivouskomerossa, ei kerro, että niillä olisi lukkoja aukaistu, vai mitä - hä?"
-STT
|
|