Post by huolestunut on Dec 4, 2012 1:05:01 GMT 2
Olen hyvin huolissani foorumia viimeaikoina vaivanneesta hiljaisuudesta, kirjottajien ja uusien aiheiden puutteesta. Vanhana ose-foorum konkarina olen seurannut kehitystä sivusta jo vuosien ajan. Lapsena ihannoin suuria kirjoittajia kuten Ritva-Leena, jumppakalle, piluusio, ja muita lukemattomia suurnimiä. Kaikki nämä "yksityishenkilöt" vakuuttivat, harhauttivat, järkyttivät ja jopa ihmetyttivät kirjoituksillaan, joita useimmin tuli yhdellä kertaa useita, pienen hiljaiselon jälkeen.
Vaikka uusi foorum on jossain määrin potkaistu käyntiin, ei samanlaista aktiivisuutta ole vielä saatu. Käytän sanaa vielä, koska aluksi forum oli vielä hiljaisempi. Olen seurannut kehitystä, ja lupaavia oireita on ilmassa ollut, ja olen pari kertaa pieraissutkin. Vaikka kaikki vanhat viestit ja viestinpätkät ovat kadonneet, voisi ose-foorumin henki vielä löytyä jostain. Mutta se vaatii aktiivisuutta, uhrauksia ja lujaa tahtoa.
Vai onko käynyt niin, että kenelläkään ei ole enää tarvetta kirjoittaa ns. nimettömästi ajatuksiaan, hajatuksiaan, mietteitään, tunteitaan? Kirjoittavatko kaikki nyt itselleen asioita ylös. joita ei muille jaa, ja ne keräävät pölyä laatikoissa vaikka voisivat olla läheisten ystävien luettavissa ose-foorumilla? Vai onko kenties päässyt käymään niin kurjasti, ettei ole enää aikaa tai edes kiinnostusta kirjoittaa mietteitään ylös ja ulos? Elämäntyyli on päässyt muuttumaan surkeaksi suorittamiseksi, eikä aikaa ole enää istua alas ja kirjoittaa tuhansien merkkien pituisia viestejä, jotka nopeasti luettuna vaikuttavat päättömiltä, mutta tarkasteltuna niissä saattaa olla syvääkin asiaa, syvältä perseestä. Eikö napakat väittelyt ja hauskat letkautukset enää jaksa kiinnostaa, kun silmässä loistaa vain suoritukset ja muu paska, joita voi, ja täytyy, tehdä lähes joka päivä.
Tietenkin voi olla niinkin, että foorumin pieni aktiivisuusprosentti on hyvä asia. Ehkä ei ole enää tarvetta päästää ajatuksia ulos, koska asiat ovat niin hyvin, eikä ose-foorumin hengelle ole enää tarvetta. Tämähän olisi erittäin hyvä asia, vaikkakin foorumille voi kirjoitella hyviäkin asioita, joita haluaa jakaa nimettömänä.
Muitakin mahdollisuuksia on.
Olen silti huolestunut foorumin vähäisestä aktiivisuudesta. Jatkan seuraamista, ja jos joskus huomaan että vanhaa henkeä on yllä, saatan jopa itse kirjoittaa viestejä toisella nimellä, ja rekisteröityä.
-huolestunt