Post by sakaali on Feb 4, 2014 1:33:28 GMT 2
HEi vain kaikille,
OSE-Forumin aikana on käyty paljon, tai ainakin ihan pikkiriikkisen vähän keskusteluja foorumin sananvapaudesta. Foorumia on kritisoitu sananvapauden rajoittamisesta. Adminit ovat olleet turhankin hereillä. Ketä tästä kaikesta voimme syyttää? Joku voisi nokkelana poikana keksiä syyttää sivuston ylläpitoa rajoituksista, mikä näin ajateltuna onkin ihan pätevä syntipukki. MUTTA! Mutta asian laita ei olekaan ihan näin. Se mikä on totuus, on tapahtunut kulisseissa. Kaukana OSE-forumin bittivirrasta, nimittän minä olen ainakin osittain vastuussa siihen, kun joskus sensuuri iski foorumille. Minä ilmiannoin ylläpidolle käyttäjät joiden viesteistä en pitänyt ja tein sen kaiken OSE-forumin ulkopuolella. Kerrankin pystyin leikkimään OSE-Forumin moderaattoria. Pystyin hallitsemaan keskusteluja miten minä tahdoin. Olin HUMALAs!
Ja mitä siitäkin seurasi. Sain kuin sainkin tahtoni läpi, enää sivustolle ei kirjoiteltu sellaista mitä en halunnut. Mutta oliko tämä oikein? Ei ollut. Seurasiko siitä mitään hyvää? Ei seurannut. Yksi toisensa jälkeen käyttäjät jättävät foorumielämän taakseen. Yksi toisensa jälkeen uusien viestien määrät vähenivät. Voittajia ei ollut siinä sodassa, vaikka aluksi sellainen luulinkin olleeni. Nyt olen kaiken paljastanut, luurangot ovat tulleet kaapeistaan. Paskahätä on loppu. Toivon, että ne foorumilaiset jotka minun teoistani ovat kärsineet, eivät syyttäisi ylläpitoa. Ehkä ylläpito saattoi myös tehdä ratkaisunsa tunteella, vaan ei järjellä, mutta silti minä olen vastuussa. OSE-Forumin tulee jatkosnaki oleva sellainen paikka, missä tunteiden tulee kuohahtaa, järjen kadota, mutta sananvapauden tulee pysyä vankkumattomana ja lahjomattomana. Sensuuri kadotkoon! Olen bannini ansainnut, toivottavasti ne eivät olisi liian pitkät.
-Testis Sakaali