|
Post by SEPPO on Aug 16, 2011 7:18:10 GMT 2
Nyt kun Norjan huuruista on pikkuhiljaa päästy irti, täytyy nostaa eräs iso kissa, suoraan sanottuna ilves, pöydälle. Nimittäin vihapuheet.
Näistä on ollut paljon keskustelua viime aikoina. Maahanmuutosta ei voida keskustella, koska kriitikot leimataan vihapuhelijoiksi, ja puolustajat homoiksi.
Olenko minä homo vai vihapuhuja? Sitä en tiedä. Tunnen olevani molempia.
Jussi Paska-ahon valinta Suomen eduskuntaan tuntuu naurettavalta. Mies, jonka paskassakin on hippuja latojen lannasta. Tämä todistaa sen, että nykyään pitämällä mekkalaa ja laukomalla päättömyyksiä, radikaaleja sellaisia, on mahdollista käydä paskalla presidentinlinnassa. Tahtoisin tuoda pisteen tälläiselle, koska Suomen pitää olla periaatteessa suvaitsevainen valtio, mutta liika on liikaa. Mielestäni yhtä suoraa linjaa ei voi ajaa, vaan täytyy ottaa huomioon erinäiset tilanteet.
Asiasta täytyy myös voida keskustella järkevästi, ilman leimautumisia ja ääripaskojen kommentteja, joissa perusteluita ei ole nimeksikään. Vaikka nimi onkin PERUSsuomalaiset.
SEPPO on vihainen.
Eräänä päivänä olin kalassa Myyrmannin suunnalla, ja vihellellessäni Ukko-Nooan tunnaria tunsin kun päässä jytkähti. Taisi viina kilahtaa hattuun.
SEPPO sanoo: ei leimautumiselle. Kyllä se alkaa korpeamaan kun kohtaat kadulla kulkijan, ja hän tuomitsee sinut kun et sanokkaan että SUOMI SUOMALAISILLE. Vaikka Suomi kuuluukin suomalaisille, kyllä tänne muutkin saavat tulla. Järkevissä rajoissa.
-SEPPO
|
|
|
Post by Keskutselija on Aug 19, 2011 3:35:30 GMT 2
Hyvä SEPPO,
vaikka olen kanssasi samaa mieltä siitä, että näistä asioista täytyy pystyä keskustella rakentavasti, kriittisesti ja järkevästi, sinun hieman provosoiva kirjoitustapasi ei ole paras mahdollinen tapa tuoda sitä esille.
Itse olen vapaan, suvaitsevaisen maahanmuuttolinjan kannalla, koska Suomi tarvitsee työntekijöitä. Suomalainen syntyväisyys kun on melko pieni, niin ulkomailta tarvitaan lisävoimaa.
Mukavaa nähdä asiallisia keskustelulankoja tällä foorumilla. Toivottavasti tämä pysyy sellaisena, ja saadaan paljon kommentteja asiasta.
|
|
|
Post by Homi on Feb 27, 2012 13:36:54 GMT 2
MAASSA MAAN TAVALLA TAI MAASTA ULOS, SAATANA! Eräskin pikimusta koltiaanen ei juonut perjantai-iltana kaljaa niin sehän kyydittiin takasin sinne banaanimaahan! Toinen rättipää ei hakannut vaimoaan - karkotettavaksi joutais sekin! Kansanedustajat kommentoivat vaalirahakohua, jossa olemattomia seminaarilippuja myytiin ylihinnalla, että edustajat saisivat rahallista tukea kampanjalleen ja lipun ostajat - eli lahjuksen antajat poliittisia etuja. Ei tämä lahjontaa ole - tämä on vain maan tapa, kehui kansanedustajat.
Kuten huomaatte, maan tavat ovat erittäin vaalittavia. Ja mitä rikollisuuteen tulee, niin rikoksiin syyllistyvät ulkomaalaiset tulee karkoittaa sotaan käyvään maahan, totesi ylijumala Timo Sonni.
Jo ennestään rikostaustaa omaavia ulkomaalaisia tänne emme halua! Sama pätee myös toisin päin: jos olet syyllistynyt sakkoihin tai olet istunut käräjillä jostain tuomiosta, niin ei varmaan matkusteta sinne Teneriffalle tai vitun Kanarian saarille joka vuosi! Ei varmaan talousrikolliset pakene enää Thaimaahan vai mitä hä, Kailajärvi? Kukaan ei ole tuominnut tätä.
Vihapuheet. Ei ketään saa vihata. Varsinkaan, jos et tunne tätä. Kuka vittu mä olen sanomaan Ali Abdulahista mitään, jos en edes tunne koko mulkkua. Ehkä ihan hyvä äijä, hä? Saattaa olla vähän mulkkukin. Kantasuomalaisethan eivät tietenkään ole mulkkuja koskaan. Saksalaisten ja venäläisten siittämiä mörököllejä. Jos kokee kuitenkin tarpeelliseksi vihata jotain, siihen tulee olla hyvä syy, mutta en pysty vihaamaan ihmisiä, joita en tunne.
|
|
|
Post by earmarkkorvamerkki on Feb 27, 2012 17:24:37 GMT 2
Pystytkö Homi vihaamaan sellaista ihmistä jota et tunne, mutta tiedät hänen tehneen vihattavia tekoja? Kuten esi merkiksi kussut kamelin varpaaseen ja runkannut samalla 6 vuotiasta lasta paljain käsin?
|
|
|
Post by antiHomi on Feb 28, 2012 10:57:02 GMT 2
Homi on täysin väärässä, vaikka yrittääkin asiaa selittää järkevästi ja loogisesti. Oikeasti hän on täysi pelle ja epäisanmaallinen paska. Totuushan on se, että suurin osa ulkomaisista, varsinkin maahan sisään muuttaneista, on täysiä paskoja ja pellejä jotka elävät meidän kustannuksellamme, eikä heistä ole mitään hyötyä! En halua edes tutustua yhteenkään heistä, koska tiedän kaikkien olevan niin vitun turhia tyyppejä. Etenkin turkulaiset.
|
|
|
Post by jk on Feb 28, 2012 15:32:15 GMT 2
Mielestäni tämä topik on jäänyt liian vähälle huomiolle, sillä asia on melko ajankohtainen tämän hetken yhteiskunnassa.
Ikävä juttuhan se on, että usein uutisista voi lukea kuinka ulkomaalaistaustaiset tekevät rikoksia, ja tästä joillekkin syntyy mielikuva että kaikki maahanmuuttajat ovat paskoja, kuten antiHomi:n kirjoituksesta käy ilmi. Ei ihmisiä, henkilöitä voi leimata vain sen takia, että jotkut muut samanmaalaiset/taustaiset ihmiset ovat tehneet rikoksia tai muuta vastaavaa. Yleistäminen ei tässä(kään) asiassa ole hyvä juttu.
Olen itsekin hieman kriittinen tässä asiassa, mutta vain hieman, järjen rajoissa. antiHomi:n kaltaiset ihmiset pilaavat maailmaa.
|
|
|
Post by Homi on Feb 28, 2012 16:01:42 GMT 2
Pystytkö Homi vihaamaan sellaista ihmistä jota et tunne, mutta tiedät hänen tehneen vihattavia tekoja? Kuten esi merkiksi kussut kamelin varpaaseen ja runkannut samalla 6 vuotiasta lasta paljain käsin? Ottaen huomioon erittäin kehnon yrityksesi tehdä hauskan vertauksen, voin harmiksesi todeta, että lasten runkkaamista tapahtuu ihan isänmaallisena itseään pitävien vanh. les. keskuudessa. En pysty vihaamaan tosin sellaistakaan henkilöä, jos en tiedä tämän tehneen tätä. Vihattava asiakin riippuu niin kulttuurista; jossain maissa viinan juonti on laitonta, hampusta saa pitkästi linnaa Kaakkois-Aasiassa. Mutta voiko maahanmuuttaja tuoda kulttuurinsa tapoja kohdemaahan? Kyllä, jos ei se riko lakia. Sama laki koskee myös suomalaisia täälä Suomessa. Samoin suomalaisia koskee kohdemaan laki ulkomailla. Eettinen kysymys erikseen on, matkustaako johonkin toiseen maahan tekemään asioita, jotka kotimaassa olisivat laittomia, esimerkiksi prostituutio ja huumeet. Se ei kuulu tähän keskusteluun. Miksi ns. skinnarit, jotka ovat myös maahanmuuton vastustajia istuvat paljon linnassa? Maahanmuuton vastustaminen ei ole isänmaallista. On väärin, että rikolliset ovat varastaneet suomalaiset logot suomenlipusta leijonaan. Itse olen isänmaallinen: arvostan suomalaista koulutusjärjestelmää, terveydenhuoltoa, sekä koen että kansalaisten tulee toimia oman maansa hyväksi. "Isänmaalliset ihmiset" taas harvoin ovat edes koulutettuja. Jos maahanmuuttaja tulee Suomeen ja toimii Suomen hyväksi, ei ole isänmaallista soimata tätä. Se on rasismia, sillä silloin on kyseessä henkilön ihonvärin mollaaminen. Työhönkin tulee palkata mielestäni paras osaaja, kuitenkin kielimuurin takia ammattilaiseksi otetaan useimmiten oman maan kansalainen. Siinä antiHomille määrittelyä isänmaallisuudesta. Vapaan liikkuvuuden tulee olla pyhä asia. Jos tahdon lähteä täältä minne ikinä maahan tahansa, tahdon sen olevan mahdollista. Toivon myös, että näissä keskusteluissa muistatte maahanmuuton ja pakolaisuuden erot. Opetettiin yläasteella. Kehitysmaat kantava tällä hetkellä kaikista suurinta pakolaistaakkaa. Kustannuksella elämisestä ja kustannuksista vielä erikseen www.vm.fi.
|
|
|
Post by jk on Feb 28, 2012 17:01:39 GMT 2
Hyvin kirjoitettu Homi! Sait hyvin sanottua asioita, ja toivonkin näkeväni sinut useammin foorumilla, toivottavasti vakikasvona. Ehdotankin Homi että rekisteröidyt foorumille ja vaihdat ajatuksia myös muissa topikeissa!
|
|
|
Post by antiHomi on Feb 28, 2012 20:52:34 GMT 2
Taitaa Homi olla itekkin maahanmuuttaja ja paska suomenkielessä ku on kirjottanu nimensäkki väärin: sen piti kirjottaa HOMO, mut kirjottiki HOMI.
vitun mamu
|
|
|
Post by Homi on Feb 29, 2012 2:54:00 GMT 2
Taitaa Homi olla itekkin maahanmuuttaja ja paska suomenkielessä ku on kirjottanu nimensäkki väärin: sen piti kirjottaa HOMO, mut kirjottiki HOMI. vitun mamu Vitun pelle, suomen kieli on aikanaan eriytynyt viron kielestä sillä, että sitä on alettu puhua eri tavalla, siis väärin. Joten etköhän mee vittuun puhumaan sitä kantasamojedia tai ulos maasta! Omasta viestistäsi löytyi yli kymmenen kirjoitus-/kielioppivirhettä. Tiiätkö, paljonko sun kouluttaminen maksaa valtiolle, ja et edes opi mitään? Paluumuuttajakin on maahanmuuttaja ja voi ehkä osata kieltä paremmin kuin sinä itse. Ja käyttäjälle Jorma Ketoja, en jaksa rekisteröidä; en osaa.
|
|
|
Post by etikkaSimo on Mar 2, 2012 18:16:06 GMT 2
Ristus ku kirjoottelin tuonne sieniaiheesee niin rupes vanhat kaunat vituttamaan, niin, jotta oli paras tulla tänny aukomaan päätä. Noh. Se oli kakhdeksankyt luvun jälkeen viime vuonna kun sedän kaiman valeveli yritti nuuskia kaverin kalakaverin vaimon pillua juhannuksena terassilla. Vittu ihmisporukoiden eres ja vielä toisen vaimon, ei edes oman. kyllä siinä kuule käytiin aikamoosta sanaharkkaa perkele! Ite kattoon siinä vieres ja nauruun koko ajan ku mätänevä lokki. Mun veljeni siinä kattoo kans vieres ku nojas biljaarddimailaan ja leuat vaa loksu nii et kalina kuulu ku se nauroo ku hirvi. Mutta arvatkaas kuinka hermo meni sillä kaverin kalakaverin vaimolla Nooralla? Nooro otti ja potkaisi teräksisillä korkkareillaan sitä nuuskijaa, joka pöydän alla oli Nooran pikkarit suus, suoraan täysiä munille. Se kuulemma otti niin kipiää et luuli et henki menöö. Tämä nuuskija eli Tatu sit huomas, et sillä vuosi veri suusta ja sit katto housuuhinsa nii oli pallit menny murskaksi. Siemennestettä vaa valui jokapuolelle ja verta. valkoiset pallurat oli menny halki niinku munan keltuainen kun sitä kauhalla painaa. No vittu! tää rupes enempi vituttamaa ku muistelin. Noora on kyl oikee lehmä, vaikka näyttääki enempi kanalta.
|
|
sakaali
On tainnut poika!
Posts: 82
|
Post by sakaali on Mar 5, 2012 11:05:14 GMT 2
Olen joutunut tinginteon uhriksi. Monta kertaa jo.
Varokaahan trollia nimeltä 'shakaali' tällä foorumilla. Tämä käyttäjä väittää olevansa minä ja on aiheuttanut minulle lukuisia harmaita hiuksia, jopa niin harmaita, että niitä ei välttämättä erota harmaasta kammasta, kun ne irtoo kammatessa. Tästä onkin tullut ongelma kuinka paljon hiuksia irtoaa päivittäin. Olen yrittänyt kompensoida hiusten irtoamista syömällä irronneet hiukset, josko ne kiinnittyisivät mahan kautta uudelleen päänahkaan. Tuloksetta.
Taidankin täst'edes olla krapaamatta hiuksiani niin paljoa kammalla ettei kävis niin, että koko tukka tippus pois.
Varoituksen sana on annettu käyttäjä 'shakaali' saa tinginteollaan hermostumaan ja krapaamaan päätä. Ja btw, miulla on sankka todistajajoukko, etten ole kirjoittanut eilen klo 17:16 käyttäjällä 'shakaali' tälle foorumille.
|
|
|
Post by jk on Mar 15, 2012 21:16:08 GMT 2
Yllämainitun kaltainen ilkivalta on toisin sanoen Ilkan valtaa, joka on vallan pahinta muotoa. Tämän pitäisi loppua heti, ja samalla meidän pitäisi tuoda toisiamme lähemmäs keskipistettä, ei reunalaituria. Olen saanut kyselyitä useilta professoreilta.
|
|
|
Post by riiG on Dec 4, 2012 0:30:53 GMT 2
Yllämainitun kaltainen ilkivalta on toisin sanoen Ilkan valtaa, joka on vallan pahinta muotoa. Tämän pitäisi loppua heti, ja samalla meidän pitäisi tuoda toisiamme lähemmäs keskipistettä, ei reunalaituria. Olen saanut kyselyitä useilta professoreilta. Miltä professreilta? Oletko varma ettei laitureilta? Taitaa olla jarmoketojan päivät luetut.
|
|
|
Post by Sanni on May 15, 2013 7:20:11 GMT 2
Meidän 2-vuotias taaperokin on oppinut sanomaan 'käteinen vittuun' ja 'kokkarihomo-perse' ja ihan oikeissa paikoissa ja oikeella äänenpainolla. Minulta on pari kertaa päässyt lipsahtamaan kun on jotain voivotellut politiikasta. Meidän poika on niin nopea oppimaan uutta ja puhua pälpättää jo niin kovasti että ne tulee heti perässä kaikki sanat, varsinki vähän painokkaammat. Yritämme olla reagoimatta millään tavalla kun näitä tulee taaperon suusta. Mielellään vaikka ohjataan heti huomio huomaamattomasti muualle, mutta meidän poika on ainaki semmonen että jos huomaa että saa reaktion aikaseksi innostuu vaan lisää. Jospa se kohta unohtais ja minä osaisin olla vähän parempi kokoomuslainen.
|
|